perjantai 6. joulukuuta 2013

Miksi olet leppäkerttu

Miksi olet leppäkerttu
punaisissa aina?
Etkö sentään valkoisia
pidä sunnuntaina?

Harakka, harakka huttua keittää

Harakka, harakka huttua keittää,
hännällänsä hämmentää, nokallansa maistaa.
Onko suolaa, onko suurusta?
Antoi tälle pojalle. (peukalo)
Antoi tälle pojalle. (etusormi)
Antoi tälle pojalle. (keskisormi)
Antoi tälle pojalle. (nimetön)
Tälle ei riitäkkään. (pikkurilli)
Sitten lähtee vettä etsimään.
Hyppää kivelle (ranne),
hyppää kannolle (kyynärpää)..
ja kaivoon (kainaloon).

TAI

Harakka huttua keittää,
hännällänsä hämmentää,
antaa tuolle,
antaa tuolle,
antaa tuolle,
antaa tuolle,
tuolle ei jäänytkään.

Litteä ja pitkä liero

Litteä ja pitkä liero,
laiska sekä vähän kiero,
asuu meidän seinustalla
nurkkakiven alla.
Laiskottelu suurin huvi:
siinä kuluu koko suvi.
Talven tullen kylmää pakoon
luikertelee seinän rakoon.

Kissa suihkkuun asteli

Kissa suihkuun asteli,
itsensä se kasteli.
Kulmakarvat sitten pesi,
viiksistäkin valui vesi.
Siitä nautti kissa kovin,
suihkutteli vielä tovin
koko harhaluulon edestä,
ettei kissat pitäisi vedestä.

Tänään on juuri oikea aika

Tänään on juuri oikea aika
muurahaisen lentää kuuhun
ja tehdä siellä semmoinen taika,
että namusia sataa suuhun.

Tämä pikku possu

Tämä pikku possu meni torille,
tämä pikku possu jäi kotiin vaan,
tämä pikku possu sai paistia,
ja tämä pikku possu ei saanutkaan
ja tämä pikku possu vinkui ii-ii-ii koko ajan kotimatkallaan.

TAI

Tämä possu meni markkinoille,
tämä possu jäi kotiin,
tämä possu pihvin murkinoi,
tämä possu jäi ilman voih,
ja tämä pikku possu itki: ää, nää, nää,
koska se oli ihan yksinään.

Leikki: Possut on sormia (aloitetaan peukalosta).

Pupu on hampaita harjaamassa

Pupu on hampaita harjaamassa,
harmissaan kiljuu ja huutaa:
"Olisi hyvää tuuria, jos hampaita olisi harvemmassa
ja nekin oikein suuria ja harjana iso luuta.
Tai yksi hammas vain olemassa
ja sekin keskellä suuta!"

Orava istuu oksalla

Orava istuu oksalla mietiskellen kuuta.
ONkohan siellä käpyjä ja isoa tammipuuta?

Pieni talitintti laulaa

Pieni talitintti laulaa:
Talvi väistyy jo!
Joka päivä lämpimämmin
paistaa aurinko.

Huhtikuussa lämmin tuuli
puissa huminoi.
Lumi sulaa, kevään laulu
kaikkialla soi.

Leskenlehden keltahattu
kertoo riemuiten,
väistynyt on talven valta,
valo voitti sen.

-Anna-Mari Kaskinen-

Uppo-Nalle on hyvällä mielellä

Uppo-Nalle on hyvällä mielellä,
ei voisi ollakaan huonolla,
sillä kevään ensi perhonen istuu
nyt juuri nallemme kuonolla.

Tässä isä-pupu on

Tässä isä-pupu, tässä äidin näät (nyökytetään toisella etusormella ja sitten toisella),
tässä pikku pupujen kaikki näet päät (nostetaan kummankin käden kaikki sormet pystyyn),
iloisina nyökkää ne toisilleen vaan (taivutetaan kaikki sormia yhtä aikaa),
korvansakin ristiin nämä puput saa (kädet laitetaan ristiin kuin rukoilisi tai sormet).

Kevät siivin iloisin

Kevät siivin iloisin, liihoittelee meillekin.
Pyöritellen tullessaan, aurinkoista vannettaan.
Tipi-tii, tipi, tipi, tipi-tii, kevät on vallaton.
Tipi-tii, tipi, tipi, tipi-tii, lintunen kertoi sen.
Tipi-tii, tipi, tipi, tipi-tii, etsimään riennetään.
Tipi-tii, tipi, tipi, tipi-tii, armahin kummankin.

Ai ai ai kastutaan

Ai ai ai kastutaan
siiliäiti juoksee
lapsiaan sukkelaan
vie se kuusen luokse.

Ai ai ai kastutaan
kastemato kaivaa
mullassaan toivoo vaan
sataisipa aina.

Puppupääsilakka

Puppupääsilakka, jekkuihin tarraaja,
on koko Euroopan ovelin narraaja.
Vaikka se sanookin:
"Viihdyn vain vedessä",
tuolla se palloilee marketin edessä.

-Jukka Itkonen-

Pöllö puussa töllöttää

Pöllö puussa töllöttää,
kun myyrä kömpii mökistään.
Isäpöllä kutsuu pikku pöllöjään
ja koko perhe puussa töllöttää
kun Mömmömyyrä kömpii mökistään.

Isäpöllö huutaa: huu hu-huu
ja koko perhe: huhuu, huhuu,
kun Mömmömyyrä kömpii mökistään
ja sanoo: "Hyvää yötä, pöllöt, hyvää yötä!"

-Kirsi Kunnas-

Mursut marssii Marssiin

Mursut marssii Marssiin
tanssimaan tähtifarssiin,
kun neljätuhatta mursua
alkoi lavalta pursua
vaihtoi Mars mursut marsuihin
- ne tanssivatkin paremmin.

-Laura Ruohonen-

Elefantti Enni

Oi oi mua Enniä
elefantti poloista!
En etsi vuoren koloista
markkaa enkä penniä,
en lanttia, vaan kaveria
- lasta tai lehmää tai leijonaa
tai toista elefanttia.
Voi voi mua pullukkaa
norsu papumassua.
Mikä teitä naurattaa?
Olikos tämä hassua?

Nalle karvatassu

Nalle karvatassu,
vallaton ja hassu,
löysi pienen sydämen,
punaisen ja lämpöisen.
Luokse hyvän ystävän,
sydämen mä lähetän,
päätti pikkunalle
ja kömpi peiton alle.

Se ei koskaan

Se ei koskaan ASUNNOSSAAN ihan yksin jää.
TERMIITILLÄ juuri sillä on ainakin
TUHAT YSTÄVÄÄ!

Onko sun ystäväsi koira vai nalle

Onko sun ystäväsi koira vai nalle,
illoin kun kaivaudut peittojen alle?
Tai ehkä kissa, niin pehmeä, sievä,
puolet sun tyynystä vievä.
Hoivaile ystävääsi, kuiskaile vaikka:
"Täällä ei mörköjen oo piilopaikka."
Rapsuta korvia, hellästi halaa,
ystäväsi luo joskus päivisinkin palaa.

-Marita Lindquist-

Sammakko

Sammakko loikki, itki ja voihki:
Lätäkkö pieni jo kuivunut on.
Aurinko kuivatti kotini pienen,
nyt olen aivan onneton.

Tuli siihen sammakko toinen,
ja kertoi sille uutisen:
Tuolla on lammikko suurenmoinen,
lähde mukaan, niin näytän sen.

Lähtivät sammakot suurin loikin,
lammikon reunalle saapuivat.
Lammikkoon hyppäsi sammakko toinen,
iloiten sitten kurnutti:

Tämä on hyvä, kotini uusi,
enää en lätäkköön kaipaile.
Kiitos ystävä, sammakko suuri,
kun kodin minulle järjestit.

-Paula Tarvainen-

Nalle karvatassu

Nalle karvatassu,
iloinen ja hassu,
löysi pienen sydämen,
punaisen ja lämpöisen.
Luokse hyvän ystävän,
sydämen mä lähetän!

Kesällä koko luonto kauniina vihertää

Kesällä koko luonto kauniina vihertää.
"On tämä eläminen lystiä",
hiirikin kihertää.
Näin sitä mennään,
hyppien ja käymäjalkaa.
Tästä se iloinen kesätanssi alkaa!

Tunteellinen siili

Oi, sanoi siili,
olen tunteellinen siili,
olen hyvä, kiltti, hellä.
Ja kelläpä kellä
on vastaansanomista?

Se vain on surullista,
että piikkikuoren alla
siilin hellyys piili.

Oi, sanoi siili,
olen surullinen siili,
niin yksinäinen jotta!

Ja se on aivan totta:
Se yksinänsä eli
ja piikein piikitteli,
ja piikkikuoren alla
sitten itkeskeli.

-Kirsi Kunnas-

Leppäkerttu punanuttu

Leppäkerttu punanuttu
asuu meidän pihassa.
Eilen sattui hassu juttu:
kerttu kulki hihassa!
Kutisin ja kikatin ja leppäkerttu säikkyi.
Lensi siivin punaisin ja auringossa läikkyi.

-Piritta Porthan-

Oli kerran hyönteinen

Oli kerran hyönteinen,
joka oli myönteinen hyönteinen.
Se surisi ja murisi
ja pörisi ja mörisi,
ei pistänyt ketään,
ei sanonut ei.
Tuli ääniaalto
ja pois sen vei.

-Kirsi Kunnas-

Lorulinnun unelma

Katselen linnun siipiä.
Tahtoisin heti hiipiä
kainaloiseen pehmoiseen.

Lentäisin halki pilvien
siivellä uljaan linnun sen,
sanoja keräämään.

Sitten kun tulen takaisin,
kanssasi runot jakaisin.
Kuiskaisin kauneimman.

Runo on yksinkertainen.
Toivoisin, että muistat sen:
Sinua rakastan.

-Anna-Mari Kaskinen-

Tillillillil tikka tanssi

Tillillillil tikka tanssi
rannalla rapakivellä,
lintu lauloi, lehti liikkui,
käki kukkui, maa kumisi,
sorsa hyppi, kurki tanssi,
tarhapöllö pyörähteli
koskessa kiven takana,
jossa aina aallot käyvät,
pirskuvat meren pisarat.

Kilpikonna ja ystävä

Oli hiekkarannalla,
kiire kilpikonnalla.
Haluse se olla vedessä,
joka näkyi edessä.

Niinpä vilvoituksen vuoksi,
se hiekalla melkein juoksi.
Aikaa kului ja kului,
kunnes sitten lopulta..

...kilpikonna meressä ui!
Hiphurraa ja HUI!
Meressä on hai,
se nälkäinen on kai.
Mutta kilpikonna hymyilee ja sanoo: "Moi!",
sillä tämä hai on kilpikonnan hyvä ystävä.

-Tuomas Väätäinen, Soili Tuovinen-
(kirjasta: Afrikka -savanni tömisee)

Orava, pieni pörröhäntä

Orava pieni pörröhäntä,
hangella juosta vipeltää.
Pysähtyy hetken -kohta säntää,
puuhun nopeaan kiipeää.

Oksalle istuu ihmetellen,
ympärilleen se katselee.
Kuulee jokaisen rasahduksen
ja valppaana oksalta seurailee.

Orava, vikkelä eläväinen,
aamulla pihalle ilmestyy.
Se on hyvin tarkkaavainen,
taas oksalle piiloon käpertyy.

-Paula Tarvainen-
(lyhennetty runosta Orava)

Dinosaurus hirmulisko

Dinosaurus hirmulisko
päälleen napapaidan kisko,
ja raitahuivi kaulassa
lauloi dino aulassa.
(Hampaat, kynnet, lihakset,
hampaat, kynnet, lihakset,
Rexiä on koko heppu
mahakin kuin selkäreppu).

Dinosaurus hirmulisko
häntää rytmikkäästi visko,
se laulullansa lumosi
ja tangoprinssit kumosi.
(Hampaat, kynnet, lihakset,
hampaat, kynnet, lihakset,
Rexiä on koko heppu
mahakin kuin selkäreppu).
-Sari Kananen-

torstai 29. elokuuta 2013

Perhonen

Oh, mikä ihme, onko siivekäs kukka?
Oi lapsonen, olemme perhosten lentävää sukua
lenninsiivet taitavasti kirjailtuja pukuja.

Mistä tulet ja minne menet?
Tanssin hunajan tuoksussa, istun ruiskukassa.
Kun tuuli käy sopivasti, perhosen siivet alkavat lepattaa,
metsä kimmeltää, kim, kim, kim, kim.
-Pirjo Suvilehto-

(Toukka muuttaa muotoaan munasta toukaksi, koteloksi ja kaunissiipiseksi aikuiseksi perhoseksi.)

Muurahainen

Me asumme isossa talossa, meitä on valtava joukko
kodissamme on käytäviä ja kuningattaren loukko.
Me lakritsalta näytämme ja voimiamme käytämme.
-Pirjo Suvilehto-

(Olemme muurahaisia, vikkeliä voimanpesiä, repussa kannamme siemeniä, neulasia ja marjoja, touhuamme pitkin kesiä.)

Kimalainen

Kuningatar kimalainen muuttaa vanhaan myyrän pesään.
Mesi ja siitepöly maittavat toukille ennen kesää.
Paksu työläispörriäinen puuhaa päivät porukoissa.
Lempeä mesipistiäinen viihtyy pesätöissä.
Kotelokennossa köllöttelee kimalaisen toukkia
pajuista ja voikukista mettä niille alan noukkia.
-Pirjo Suvilehto-

(Kimalainen on tärkeä ötökkä, joka pölyttää kukkia, marjoja ja puita. Mustikka on mehiläisen herkkua.)

Hyttynen

Sääski vispaa siipiänsä ssshipakasti, nopeasti
satoja kertoja sekunnissa suihkii sääski Nella.
Siitä tulee ihanasti ininää ja yninää,
ja laskee munan lammen pintaan kellumaan.
Vaan pimeässä värisyttää,
kun sääsken imukärsä käden selkää ärsyttää.
-Pirjo Suvilehto-

(Hyttynen on hoikka, pitkäsiipinen hyönteinen. Munasta kuoriutuu sätkivät toukka, joka syö veden planktonia ja muuttuu pian koteloksi, joka osaa uida.)

Heinäsirkka

Olen kuuluisa voimahyppääjä ja tunnettu viulunsoittaja.
Sir, sir, kuuletko, heinäsirkan siipien ja säärten suhinaa?
Sir, sir, sirkka soittaa villisti viuluaan kedolla
ja niittyleinikit kuuntelevat.
-Pirjo Suvilehto-

(Heinäsirkka on ahmatti, se syö paljon kasvien lehtiä.)

Leppäkerttu

Tapasin tässä kerrattain pikkuruisen puutarhuri Virvan.
Se istahti hiirenvirnalle ja sanoi näin:
laskepa lapsonen selkäni täplät
yksi, kaksi, kolme, neljä, viisi, kuusi, seitsemän
ja nappasi kirvan.
-Pirjo Suvilehto-

(Seitsenpistepirkko talvehtii kukkapenkissä, lehtien seassa).

Sittiäinen ja lude

Minne matka kuomaseni? sanoi lude sittiäiselle.
Lantakasalle, hietikolle, purolle ja kosteikkoon.
Mikä vilahti! Ass Ass, lude kipusi kärsämölle.
-Pirjo Suvilehto-

(Sittiäinen ja lude ovat hyönteisiä. Niiden kuori on kiiltävä ja kova.)

Etana

Kuivalla ja poutasäällä
etanaa ei näy.
On kostea ja lämmin yö,
alkaa etanalla työ.
Tuosta pala tulppaania,
kevättaskuruohoa ja
ripaus mansikkaa,
MUMS ja NÄY,
jo vain ne hyvin käy.
-Pirjo Suvilehto-


(Etana rakastaa sadetta. Talvella etana nukkuu hiirenkolossa.)

Hämähäkki

Voit löytää huoneen nurkasta verkkoni, 
seittiin älä nenääsi pistä. Atshii!

Saalistaja, kutoja, pikajuoksija, onnentuoja-
meitä on monen karvaista, villiä ja kotoista.
Jo alan kutomiseen väsyä, niks ja naks.
-Pirjo Suvilehto- 

(Hämähäkillä on 8 jalkaa, monta silmää ja takaruumiissa kehruunystyrät.)

keskiviikko 28. elokuuta 2013

Leipuri Hiiva

Leipuri Hiiva

Työnnän pullat uunihin,
vedän valmiit takaisin,
näen piipusta kun
savu kohoaa.

Leipuri Hiiva,
hän asuu Kumputiellä.
Hän pullat, kakut 
leipoo siellä.
Näen piipusta,
kun savu kohoaa.

maanantai 26. elokuuta 2013

Sammakkomummo

Sammakkomummo


Laulun sanat
"Sammakkomummo istui kivellä,
söi söi söi söi lumpeen lehteä. " "Jaksaako mummo enää loikkia?
Näin Näin näin näin täydellä vatsalla."
"Möhömaha mummo,
kävi pitkäkseen,
kaislikon reunaan aivan yksikseen."

Leikin kulku
  - ”Sammakkomummo istui kivellä”- ollaan kyykyssä kuten sammakot ja
     takapuoli hytkyy ylös alas.
  - ”Söi söi söi söi lumpeen lehteä.”- ollaan vielä kyykyssä ja laitetaan
     kädet suun eteen kuin haukattaisiin hampurilaista.
  - ”Jaksaako mummo enää loikkia?”- loikitaan ylös alas sammokko loikkia
  - ”Näin Näin näin näin täydellä vatsalla” - jäädään seisomaan ja
     taputellaan vatsaa.
  - ”Möhömaha mummo”- tehdään käsillä iso vatsa.
  - ”Kävi pitkäkseen”- käydään lattialle makaamaan.
  - ”Kaislikon reunaan aivan yksikseen”- maataan lattialla paikallaan.

tiistai 20. elokuuta 2013

Oranssi valo

Oranssi valo

Oranssi valo, valo, auringon valo, valo.          
Oranssi valo, valo, auringon valo, valo.

Kesässä kuljen, muistoje kerään,
auringon nousuun aamulla herään,
ilolle nauran ja surulle itken,
riemuiten tanssin ja murheeni kitken.

Oranssi valo, valo, auringon valo, valo.
Oranssi valo, valo, auringon valo, valo.

Etelän puistan hedelmät poimin,
matkaani jatkan oranssin voimin,
ilolle nauran ja surulle itken,
riemuiten tanssin ja murheeni kitken.

Taputukset:
Kertosäkeessä:
"Oranssi (taputus reisiin) valo, valo (2 kertaa kädet nopeasti yhteen taputus),
auringon (taputus reisiin) valo, valo (2 kertaa kädet nopeasti yhteen taputus).
Muuten vuorotaputukset reisiin ja käsiin.

Leijonaa mä metsästän

LEIJONAN METSÄSTYS


1. Esilaulaja: Leijonaa metsästän. Muut: Leijonaa metsästän.

Esilaulaja: Tahdon saada suuren. Muut: Tahdon saada suuren.

Esilaulaja: Enkä pelkää ollenkaan. Muut: Enkä pelkää ollenkaan.


Esilaulaja (lausuu): Edessä on ruohikko. Muut: Edessä on ruohikko.

Esilaulaja: Tiheä, viiltävä ruohikko. Muut: Tiheä, viiltävä ruohikko.


Esilaulaja (laulaa): Sitä ei voi ylittää. Muut: Sitä ei voi ylittää.

Esilaulaja: Sitä ei voi alittaa: Muut: Sitä ei voi alittaa.

Esilaulaja: Sitä ei voi kiertää. Muut: Sitä ei voi kiertää.

Esilaulaja: Täytyy mennä lävitse. Muut: Täytyy mennä lävitse.

Kaikki (matkivat suulla ruohikon ääntä ja työntävät käsillä ruohoa sivuun):

Viuh, viuh, viuh, viuh, viuh, viuh, viuh, viuh.


2. Leijonaa metsästän.

Tahdon saada suuren.

Enkä pelkää ollenkaan.

Edessä on suo.

Märkä, upottava suo.

Sitä ei voi ylittää.

Sitä ei voi alittaa.

Sitä ei voi kiertää.

Täytyy mennä lävitse.

Kaikki (tekevät suulla inhottavia, lätiseviä ääniä):

Slurp, slurp, slurp, slurp, slurp, slurp, slurp, slurp.


3. Leijonaa metsästän jne.

Edessä on joki.

Kylmä, syvä joki.

Sitä ei voi ylittää jne.

Täytyy mennä siltaa myöten.

Kaikki (tömistävät jaloilla):

Tömps, tömpstömpstömps.


4. Leijonaa metsästän

Edessä on vuori.

Vuoressa on luola.

Sitä ei voi ylittää

Täytyy mennä luolaan.

Luolassa on pimeää.

Luolassa on kylmä.

Jotain pehmoista.

Jotain karvaista.

Iiiiik, leijona! (Kaikki juoksevat tömistäen pakoon.)


Esilaulaja: Ovi auki! Muut: Ovi auki.

Esilaulaja: Ovi kiinni! Muut: Ovi kiinni.

Esilaulaja: Vihdoinkin kotona. Muut: Vihdoinkin kotona
 
 
 
Tähän kuuluu käsillä tehtävä leikki, mutta en ole täysin varma muistanko sen oikein, niin en liitä sitä tähän nyt.

keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Pieni tytön tylleröinen

Pieni tytön tylleröinen
tietä pitkin kulki.
Saapui sinne Nukku-Matti,
silmät pienet sulki.

Kasvoi kuusi kukkalatva,
käki siinä kukkui.
Mutta tytön tylleröinen
nurmikolla nukkui.

Pieni tytön tylleröinen
sievää unta näki
että hänen ympärilleen
tuli metsän väki.

Tapio ja Tellervo
ja Sinipiika pieni,
Mustikka ja Mansikka
ja suuri metsän sieni.

Sipsutteli Sinipiika
pienen tytön luokse;
otti kiinni kädestä,
hyppeli ja juoksi.

Eipä tytön tylleröinen
ollut mitään vailla.
Hauska oli oleskella
Nukku-Matin mailla.

Hyvin hiljaa

Hyvin hiljaa, hyvin hiljaa, 
nyt kuuluu keijujen äänet.
He tanssivat taas koko yön laulaen, 
koko yön laulaen.

Hyvin hiljaa, hyvin hiljaa, 
nyt syttyy tähtöset pienet.
Ne oottavat taas läpi yön loistaen, 
läpi yön loistaen.

Hyvin hiljaa, hyvin hiljaa, 
nyt sammuu keijujen äänet.
He liitävät taas ylös luo tähtien, 
ylös luo tähtien.

Kärpänen lensi polvelle

Kärpänen lensi polvelle, 
polvelle, polvelle.
Kärpänen lensi polvelle,
polvelle ja...
Kärpänen lensi korvalle..
Kärpänen lensi nenälle..
Kärpänen lensi pyllylle..

torstai 4. heinäkuuta 2013

Pyörät ne pyörivät ympäri

Pyörät ne pyörivät ympäriPyörät ne pyörivät ympäri, (pyöritetään sivuilla käsiä kuin pyöriä)
ympäri ja ympäri,
pyörät ne pyörivät ympäri
koko päivän. (taputetaan käsiä yhteen)

Pyyhkijät pyyhkivät viuh, viuh, viuh.. (heilutetaan kättä edessä kuin pyyhkijää)
Torvi se töötötti tööt, tööt, tööt.. (painetaan kädellä leikkitorvea edessä tai omaa nenää)
Ihmiset ajella hytkytti, hytkytti ja hytkytti.. (istutaan ja hytkytään)

Pikku Matin autosta on kumi puhjennut

Pikku Matin autosta on kumi puhjennut
Pikku Matin autosta on kumi puhjennut,
pikku Matin autosta on kumi puhjennut,
pikku Matin autosta on kumi puhjennut,
purukumilla me paikkaamme sen.

Leikki: Leikitään ajavamme autoa (heilutetaan käsiä kuin pidettäisiin ratista kiinni). Kumin puhkeamiskohdassa löydään kädet yhteen. Viimeisessä lauseessa leikitään ottavamme suusta purkkaa, jolla paikataan kumi. 


Hiiri mittaa maailmaa

Hiiri mittaa maailmaa
Hiiri mittaa maailmaa männyn neulasella,
hiiri mittaa maailmaa männyn neulasella,
heinänkorrella punnitsee,
kovin miettii, mittailee,
järkeänsä käyttää,
isolta maailma näyttää. (x2)

maanantai 17. kesäkuuta 2013

Puu ja vuodenajat

Lumi pehmeänä peittona
maahan laskeutuu,
lehdettömänä nyt seisoo omenapuu.
Kelkalla hauska on lasketella,
kodin lämmössä välillä lämmitellä.
Lumiukko villapipo päässä
nauttii talvesta, 
vaikka on ihan jäässä.
 
Talven jälkeen taas kevät saapuu,
puhkeaa kukkaan vanha omenapuu.
Kevät herättää perhosen ja siilin,
pääskyt palaavat maasta Niilin.
Aurinko alkaa jo lämmittää,
raikas ja kirkas on kevätsää.
 
Omenat kypsyvät omenapuissa,
mehukkaat hedelmät maistuvat suissa.
Jo aamulla eläimet lähtevät pesästä,
poikastensa kanssa nauttivat kesästä.
Aurinko pitkän päivän lämmittää,
voi kuinka ihana on kesäsää.
 
Keltaiset lehdet puista putoavat,
kukatkin niityltä katoavat.
Sieniä täynnä on metsämaa,
maanviljelijä sadon pois kuljettaa.
Lapset palaavat taas kouluun,
syksyä kestää melkein jouluun.

perjantai 14. kesäkuuta 2013

Sataa, sataa ropisee

Sataa, sataa ropisee,
pili pili pom,
pili pili pom,
koko pieni Nalle Puh   
on nyt märkä,
uh huh huh,
koko pieni Nalle Puh, 
on nyt märkä uh.

Truut, truut, kello löi jo kakstoista...

Truut, truut, 
kello löi jo kakstoista,
keisari seisoo palatsissa,
niin musta kuin multa,
valkea kuin varsa,
se ken tulee viimeiseksi,
onpi kuolemaks.

Leikissä kaksi lasta seisoo kasvotusten ja pitää toisiaan käsistä kiinni ja nostaa korkealle ilmaan. Loput lapset kulkee jonossa käsien alta samalla, kun lauletaan. Laulun lopussa pari laskee kätensä sen lapsen ympärille, joka käsien alta kulkee sillä hetkellä, kun lauletaan tuosta viimeiseksi tulijasta.

Lapset ovat aiemmin miettineet jonkun asian, jonka molemmat nyt kuiskuttaa kiinni jääneen korvaan. Lapsi valitsee toisen ja vastauksesta riippuen (esim. mansikka tai mustikka) lapsi menee jomman kumman lapsen taakse seisomaan. Lopuksi kaikki lapset ovat jomman kumman lapsen takana, jolloin alkaa voimien mittelö: molemmat lapsijonot yrittävät vetää toista jonoa kumoon. Se jonka jonoketju ei katkea, on voittaja.

tiistai 11. kesäkuuta 2013

Petteri hakkaa yhdellä vasaralla

Petteri hakkaa yhdellä vasaralla, (yksi nyrkki reiteen)
yhdellä vasaralla, yhdellä vasaralla.
Petteri hakkaa yhdellä vasaralla
koko pitkän päivän.

Petteri hakkaa kahdella vasaralla.. (kaksi nyrkkiä reisiin)
Petteri hakkaa kolmella vasaralla... (nyrkit sekä yksi jalka maahan)
Petteri hakkaa neljällä vasaralla.. (nyrkit ja molemmat jalat)
Petteri hakkaa viidellä vasaralla.. (nyrkit, jalat ja pään nyökytys)
Petteri hakkaa kuudella vasaralla..  (nyrkit, jalat, pää ja takapuolen nosto tuolista)

torstai 6. kesäkuuta 2013

Kaksi pientä peikkolasta

Kaksi pientä peikkolasta,
istui kärpässienen alla.
Sataa rop, rop, rop,
sataa rop, rop, rop,
sataa aivan kaatamalla.

Leikki:
Kaksi lasta puetaan peikoiksi
ja kolmas leikkii kärpässientä.
Rop rop -kohdassa tehdään sadetta 
sormenpäillä lattiaa vasten tai
soitetaan vaikka rytmimunia.

tiistai 28. toukokuuta 2013

Syntymäpäivät kuukausittain

Kun vietät merkkipäivääsi tammikuussa,
niin vilkuta minulle tassulla.
Minäpä silloin sinulle vastaan tällä runolla hassulla: Karhun pyöreä pullea pää
onnenrunoja räpättää.


 Kun vietät merkkipäivääsi helmikuussa,
on sinulla varmasti lunta suussa,
Laulava koira näin visersi
ja tuostapa tulikin mieleeni:
Lumesta - kautta karhunkallon -
pyöritän sinulle onnenpallon.


 Kun vietät merkkipäivääsi maaliskuussa
olet jo lapsonen kevään.
Minäpä sinulle leiponut olen
maistuvan juhlaevään.
Tämä on aivan höppänä juttu:
kakkua kantaa karvainen tuttu.


 Kun merkkipäiväs on huhtikuussa
saat nurkkaan heittää rukkaset.
Merkkipäiväsi kunniaksi
tuon kevään ensikukkaset.
Lumen alta reunasta pellon
poimin sinulle lumikellon.


 Kun vietät merkkipäivääsi toukokuussa
saat varmaan lahjaksi pajupillin.
Sillä kun soitat veisun villin,
niin Uppis nauraa kihertää.
Jo niityt, kunnaat vihertää-
On hurjan, hurjan muhkeaa
kun lehdet puihin puhkeaa.


 Kun vietät merkkipäivääsi kesäkuussa
on kesän ihanuus edessä.
Merkkipäivääsi viettää saatat
polskien rannan vedessä.
On uimisen ilo ehjä ja aito,
sen päälle maistuu mansikkamaito.


 Kun vietät merkkipäivääsi heinäkuussa
tule kanssani keinumaan.
Pihakeinussa koivun alla
hurjan hurjasti keinutaan.
Masunpohja kutisee
ja tassut vauhdissa tutisee.


 Kun vietät merkkipäivääsi elokuussa,
niin käymme sieniretkellä.
Iltapäivällä, sadesäällä,
sopivalla hetkellä.
Sienisäkkiin saalis voita:
rouskuja ja haperoita.


 Kun vietät merkkipäivääsi syksyn kuussa,
niin killut ja keikut omenapuussa.
Poskillasi on ompun puna,
tuotapa katselen lumottuna.
Mitä sinä sanot, jos luoksesi laukkaan
ja punaista poskea haukkaan?


 Kun vietät merkkipäivääsi lokakuussa,
saat lahjaksi taivaan tähdet.
Saat lahjaksi kirpeän syksyn sään
ja järven pintaa peittävän jään,
kun aamulla ulos lähdet.
Muistathan: on uusi jää
hirmu, hirmu pettävää!


Kun vietät merkkipäivääsi marraskuussa,
pakkasaamu jo rakentelee
lammikoille siltojaan.
Huurukiteet levittäytyy
kristallina yli maan.
Kohta ovat vedet jäässä,
kansa kulkee myssy päässä.

 Kun vietät merkkipäivääsi joulukuussa,
niin elämä sinulle onnea tuhlaa,
kun merkkipäiväsi lisäksi
voit viettää joulun juhlaa,
ja päästäkseen mukaan juhlien lukuun
myös luonto pukeutuu juhlapukuun.

Kuukausilorut 2

Nirskuen ja narskuen,
puhuu herra Pakkanen.
Luonto nukkuu uneksuu,
metsässä on tammikuu.


Valkohanki kimmeltää,
oksat peittää kuura, jää.
Hymyyn käy jo päivän suu,
onkohan nyt helmikuu?


Talitintin titityy
kevätsointiin virittyy.
Mäyrämuori havahtuu,
joko nyt on maaliskuu?


  Pajunkissan hento pää
iloisena pilkistää.
Kevätsade ropsahdellen
kutittelee nenää nallen.
Vesi puroon huuhtoutuu,
on siis metsän huhtikuu


 Västäräkki matkoiltansa
kertoilee jo juttujansa.
Lintukodin kuistilla
iloinen on tunnelma.
Laulut kauas kantautuu,
onkohan jo toukokuu?


 Lammen luona majavan
lapsikatras villi.
Heiluu viikset, hännän lapa,
uiminen on hauska tapa.
Kukkii nurmi, kukki puu;
metsässä on kesäkuu.


 Tuoksuu villit mansikat,
vadelmat ja lillukat.
Eipä maistu mikään muu,
on jo metsän heinäkuu.


 Sirkka viulun virittää,
soittojansa sirittää.
Ilta hämyyn kietoutuu,
onkohan jo elokuu?


 Rouskut, tatit, vahakkaat,
vanhat sekä nuorekkaat.
Maasta ylös kurkottuu,
nyt on metsän syyskuu.


 Katsokaa lehtiä putoaa,
punaista, keltaista, ruskeaa.
Pöllövaari vastaa: Huuuuuu,
metsässä on lokakuu.


 Pakkaspojat rakentavat
lammikolle siltojaan.
Huurukeijut levittelee
harsojansa yli maan.
Näyttäydy ei kukaan muu,
metsässä on marraskuu.


 Tähtitaivas kirkastuu,
nyt on metsän joulukuu.

perjantai 24. toukokuuta 2013

Pii paa puu -kuukausilorut

  Pii paa puu, terve tammikuu!
Nyt on syöty joulupossu,
jalkaan pannaan huopatossu.
Ilma pakastuu, onhan tammikuu.

Pii paa puu, terve helmikuu!
Nyt on parhain hiihtokeli,
kaikki lapset lasketteli.
Päivä kirkastuu, onhan helmikuu.

  Pii paa puu, terve maaliskuu!
Räystähältä vesi pirskuu,
iloisena tintti tirskuu.
Kissat innostuu, onhan maaliskuu.

Pii paa puu, terve huhtikuu!
Kohta kevät tekee terää,
pajunkissa oksaan herää.
Nauraa täysikuu, onhan huhtikuu.

  Pii paa puu, terve toukokuu!
Heittäkäämme kengät, sukat,
linnut laulaa, kukkii kukat.
Aalto vapautuu, onhan toukokuu.

Pii paa puu, terve kesäkuu!
Rannalla on hyttysiä,
kokkoon tehdään syttysiä.
Laulut kantautuu, onhan kesäkuu.

 Pii paa puu, terve heinäkuu!
Keskikesän lämpimässä
mansikat on kypsymässä.
Marjat punertuu, onhan heinäkuu.

 Pii paa puu, terve elokuu!
Maamies korjaa pellon viljaa,
kuuhut nousee hiljaa, hiljaa.
Ukko hymysuu, onhan elokuu.

 Pii paa puu, terve syyskuu!
Omenat on vielä puussa,
Pian ne maistuu lasten suussa.
Makeaksi suu, onhan syyskuu.

 Pii paa puu, terve lokakuu!
Myrsky riipii lehdet puiston,
viimeisenkin kesämuiston.
Lämmin unohtuu, onhan lokakuu.

 Pii paa puu, terve marraskuu!
Kohta menee järvet jäähän,
Saappaat jalkaan, myssy päähän.
Nenä punehtuu, onhan marraskuu.

Pii paa puu, terve joulukuu!
Päättyy vuoden odotukset,
joulupukki avaa ukset.

Kuukausi -lorut

Tammikuun tuiskuissa tarvitaan auraa,
tuiskuille lumiukko vain nauraa.
Pakkanen punaa posket ja nenän,
auton akku voi tehdä tenän.

 Helmikuun hangilla lasketaan mäkeä,
kelkka on pullollaan iloista väkeä.
Mäestä kotiin on mukava tulla,
pöydällä odottaa laskiaispulla.

 Maaliskuun tienoissa kevään jo haistaa,
nietokset sulavat, aurinko paistaa.
Pääsiäispyhinä mämmi on herkkua,
virpojat muistavat kummia, serkkua.

 Aprillipäivänä meno on villiä,
juotetaan kuraa ja syötetään silliä.
Huhtikuun lätäkköön ei pidä astua,
sukka voi silloin märäksi kastua.

 Lehti kun puhkeaa jokaiseen puuhun,
tiedät on saavuttu toukokuuhun.
Vappupallo voi päästä karkuun,
siinäpä aihetta katkeraan parkuun.

 Vihdoin on kesäkuu, loma ja aikaa,
keksiä yhdeksän juhannustaikaa.
Suomen lippu saa liehua salossa,
juhannusyönä kuulaassa valossa.

 Heinäkuun puuhaa on heinän teko,
kukas on sankari? - No, unikeko!
Kun Jaakko on heittänyt kylmän kiven,
uimisen iloja on enää hiven.

 Elokuun päivinä korjataan viljaa,
syksy lähestyy aivan hiljaa.
Pakkasen pikkuserkku on halla,
hiiviskelee pian kaikkialla.

 Kesästä jäljellä on pelkkä muisto,
keltaisen viitan saanut myös puisto.
Syyskuun illoiksi riittää huvia,
muistellaan lomaa ja katsellaan kuvia.

 Syksyinen myrsky metsässä ryskää,
lokakuu kuljettaa nuhaa ja yskää.
Ruska värejä maisemaan tuhlaa,
lapset viettävät kurpitsajuhlaa.

 Marraskuun iltoina nähdä voi kummia,
hämärän hahmoja, varjoja tummia.
Lieneekö tonttu vai naapurin kissa,
vilahdus vain - se on kadoksissa.

 Joulukuu on täynnä kiirettä ja juoksua,
paperin rapinaa, piparin tuoksua.
Enkeli joulun viestiä kantaa,
rauhaa ja iloa lahjaksi antaa.

torstai 16. toukokuuta 2013

Metsämökin ikkuna

Kas metsämökin ikkuna.
Sielt' tonttu ulos kurkistaa.
Jänö laukkaa laputtaa
ja oveen kolkuttaa.
Auta, auta, pyydän sua.
Metsämies kun vaanii mua.
Sulle suojan tarjoan,
siis kätes ojenna!

Syysretki

1. Lähtekäämme metsään, metsään, metsään,
lähtekäämme metsään retkelle.
Hip hei trallalaa, hip hei trallalaa,
hip hei trallalaa, lallallaa.

2. Puolukoita poimin, poimin, poimin,
puolukoita poimin,trallallei.
Hip hei trallalaa..

3. Sataa paljon vettä, vettä, vettä,
kaikkialla vettä, märkää on.
Hip hei trallalaa..

4. Kotimatka alkaa juoksujalkaa,
puolukoita viedään äidille.
Hip hei trallalaa..

Suom. sanat Maisa Krokfors

Leikki:
- Leikitään laulun sanojen mukaan (esim. 1. säkeistö vuorokäsin taputuksia polviin)
- Taputetaan tai soitetaan rytikapuloilla perussykettä.

maanantai 6. toukokuuta 2013

Yksi pieni elefantti marssi näin..

Yksi pieni elefantti marssi näin
aurinkoista tietä eteenpäin.
Koska matka oli hauska niin,
pyysivät he mukaan yhden toverin.

2 pientä elefanttia..
jne.

Olipa kerran pikku nalle ja iso nalle..

Olipa kerran pikku nalle ja iso  nalle.
Kun pikku  nalle kävi istumaan,
iso nalle nousi seisomaan.
Kun pikku nalle nosti kädet ylös,
iso nalle laski kädet alas.
Kun pikku nalle laittoi kädet taakse
iso nalle laittoi kädet eteen.
Kun pikku nalle katsoi vasempaan,
iso nalle katsoi oikeaan.

Leikki:
Jaetaan joko lapset kahteen ryhmään tai leikitään loru yhdessä ryhmässä lorun sanoja mukaillen.

Oksalla männyn..

Oksalla männyn istuvi paakku,
ei se ole harakka eikä varis vaakku.
Kuunnellaan mitä se puhuu:
sehän sanoo HUHUUUU!

Leikki:
Yksi leikkijä valittiin pöllöksi, 
joka sai pöllö -käsinuken käteensä 
ja kävi "oksalle" istumaan pieneksi palloksi.
Huhuu -kohdassa pöllö herää,
ponkaisee pystyyn ja huutaa:
HUHUUU!
Piirissä istujilla oli soittimena
kapulat, guirot ja rumpu.
Itse tein suhisevaa ääntä
tamburiinilla ja lopuksi huhuu -kohdassa
taputin sitä pari kertaa reippaasti.

Pingviinitanssi

PINGVIINITANSSI
Laineilla keinui pieni lautta vain,
siellä mä ystäväni nähdä sain,
mustavalkoisen, Ville Viluisen.

Mulle hän vihelteli mielissään,
tanssimaan tuli tänne lämpimään,
kohta osaat sen,
laulun iloisen:

Yy kaa koo,
yy kaa koo,
pingviinit on täällä joo,
nel vii kuu,
nel vii kuu,
hauskaa kieltä laulaa suut.

Kvik kvik kvik,

kvik kvik kvik,
lal lal lal lal lal lal laa,

kvik kvik kvik
kvik kvik kvik
lal lal lal lal lal lal laa.
Suomesta lähti suuren maailmaan,
pingviini pieni sitä kertomaan,
meillä tanssi on,
aivan verraton.
Kohta sen tuntee koko Eurooppa,
Aasia, Usa, ja Afrikka,
Meillä tanssi on 

aivan verraton:

 Yy kaa koo,
yy kaa koo,
pingviinit on täällä joo,
nel vii kuu,
nel vii kuu,
hauskaa kieltä laulaa suut.

Kvik kvik kvik,

kvik kvik kvik,
lal lal lal lal lal lal laa,

kvik kvik kvik
kvik kvik kvik
lal lal lal lal lal lal laa.

Leikki:
Laitettiin kaksi pingviini -pehmolelua
ajelemaan lautalle (eli tamburiinin sisälle).

Nyt hiukoo vähäsen..


"Nyt hiukoo vähäsen!",
tuumasi sammakko ja nielaisi kärpäsen.
Vaan mikä kumma nyt massussa kutittaa,
niin villisti että ihan naurattaa ja huvittaa
Pian alkaa tapahtua,
sammakko rukka on vallan pakahtua
Ei auttanut muu kuin varma kikka,
sammakolle tuli hirveä hikka!
*HIK*  *HIK
 "Bzzzzzzz sammakko, en oo sun aamupala!
Älä enää toiste mua syömään ala!"

Leikki:
Sammakko sai sammakon näköisen kastanjetin käteensä
ja meni piirin keskelle istumaan.
Siinä istuessaan sammakko leikkii nielaisevansa kärpäsen.
Tällöin piirissä istujat alkavat kutittaa sammakkoa mahasta,
ja lopettaa vasta kun sammakko hikkasee kovalla äänellä.

Ihahaa

Ihahaa

Ihahaa, ihahaa, hepo hirnahtaa,
ihanaa, ihanaa onhan ratsastaa.
Juokse, hepo, hiljaa, kannat pikku Siljaa.
Kanna kotiin saakka kevyt, kallis taakka. 

Leikki:
Valittiin kaksi ratsumiestä 
ratsastamaan keppihevosilla 
piirin keskelle.
Muut soittivat marakasseja ym.

Goljatti on iso katti

Goljatti on iso katti,
torilta sen osti Matti.

Tällä meidän Goljatilla
karva on kuin silkkivilla.

Silmät keltaiset kuin kulta,
toisinaan ne iskee tulta.

Silloin arvaan, että kissa
onkin oikein suutuksissa.

Leikki:
Valitaan yksi kissaksi, joka saa kissa -naamarin. 
Kissa kävelee piirin keskellä ja lopuksi
sähisee oikein vihaisesti.
Piirissä istujilla oli soittimena
rytmimunia ja marakasseja.
Guirolla  voi vahvistaa suuttuneen
kissan olemusta.

Karhu nukkuu..

Karhu nukkuu karhu nukkuu
talvipesäsänsä.
Ei ole vaaraa kellään
näin sitä leikitellään.
Karhu nukkuu karhu nukkuu,
Eipäs nukukkaan! 

Leikki:

Vaihtoehto 1:

Kaksi karhua menee karhun päähine päässä piirin keskelle
viltin alle nukkumaan ja ponkaisee sieltä esiin, kun lauletaan: Eipäs nukukaan!

Perinteisesti tämä leikki leikitään näin:

  - Valitaan leikkiöiden keskuudesta yksi vapaaehtoinen karhuksi.
  - Karhu menee lattialle pieneen kippuraan, kasvot lattiaan päin. 
  - Leikkiät tekevät karhun ympärille piirin.
  - Piirissä kuljetaan ympyrää laulun ajan.
  - Kun laulussa lauletaan ”Eipäs nukukaan”, silloin karhu herää piirin
    keskeltä ja yrittää ottaa piirin kehällä olleita kiinni. Piirissä olijat lähtevät
    juoksemaan karhua karkuun, kun karhu herää.
  - Kiinni saadusta tulee uusi karhu piirin keskelle.

Lammas-Elliä laulattaa..

Lammas-Elliä laulattaa,
ja sekös pässiä naurattaa.
Kun Elli laulaa kullalle
ja kuopii maata mullalle.
Leikki:
Lampaalle lammashattu ja -häntä ylle ja piirin keskelle
soittamaan triangelia (eli laulamaan). 
Muut taputtivat piirissä vuorotellen käsiin/reisiin.

Jänis istui maassa

1.
Jänis istui maassa torkkuen, torkkuen,
mikä sull' on jänönen,
kun et enää hyppele,
hyppää pois, hyppää pois, hyppää pois.

2.
Jänikselle tuli tohtori, tohtori
antoi sille lääkettä,
sekä kylmää käärettä,
käärettä, käärettä, käärettä.

3.
Jänis pisti päänsä pensaaseen.
Jokos terve olet nyt,
lääkkeisihin kyllästyt,
kyllästyt, kyllästyt, kyllästyt.

4.
Jänis pieni puikki pakohon.
Käpälät sen oivat on,
hyppy aivan verraton,
verraton, verraton, verraton.

5.
Varo metsäkoiraa jänönen,
koira siit' on iloinen,
kun et enää hyppele.
Hyppää pois, hyppää pois, hyppää pois.
Leikki:
Laulun sanojen mukaan.

Kuka nukkuu peiton alla..

Kuka nukkuu peiton alla,
nukkuu aivan kippuralla?
Onko se tiili?
 Ei, vaan siili! (lapset vastaa)

Huomenna mennään Korkeasaareen

Huomenna mennään Korkeasaareen,
Korkeasaareen, Korkeasaareen.
Huomenna mennään Korkeasaareen
koko päiväksi.

Lähdetään vaan, vaan, vaan,
uudestaan-taan-taan,
Korkeasaar-saar-saarta 
katselemaan-maan-maan.


MITEN TÄMÄ LAULU KOKONAISUUDESSAAN MENEE? OSAAKO KUKAAN SANOA?

torstai 2. toukokuuta 2013

Simat, munkit ja serpentiinit..

Simat, munkit ja
serpentiinit,
ne tuo vappumielet 
fiinit.
Juhlii kaikki kesän tuloa ihanaa
ja iloista vappua toisilleen toivottaa!

Yksi pallo puhkesi...

Yksi pallo puhkesi PUM,
siitä turhaan huolestun.
Onhan kaksi palloa
mulla vielä mukana.
-Markku Kaikkonen-

Kolme ilmapalloa..

Kolme ilmapalloa,
värejä iloisia,
punainen ja keltainen
sekä tummansininen.

Lumet ne jo sulaa..

Lumet ne jo sulaa,
sima maistuu,
ilmapallot lentää,
voi nenä sentään.
Vappua ma kaikille toivotan.
Kevään merkki on Vappu herkin.

Lehti kun puhkeaa..

Lehti kun puhkeaa jokaiseen puuhun,
tiedät on saavuttu toukokuuhun.
Vappupallo voi päästä karkuun,
siinäpä aihetta katkeraan parkuun.

maanantai 29. huhtikuuta 2013

Nyt on tullut ruoka-aika

Nyt on tullut ruoka-aika,
tehdään yhdessä sellainen taika,
ettei kukaan yhtään pauhaa, 
vaan toivotaan toisille ruokarauhaa!

Kukko puuron keitti

Kukko puuron keitti,                       (pidetään kättä lautasena ja sormella hämmennetään sitä)
kana maidon lämmitti,                    (vaihdetaan hämmennys suuntaa)
pikkulinnut lusikat jakoi,                (sivellään toisen käden sormella jokainen sormi läpi)
tulkaapa lapset syömään!              (viitotaan sormilla tulemaan kohti)
 
Tätä lorua voi muutella loputtomasti eri teemojen mukaan, esim. pääsiäisen aikaan:
 
Noita puuron keitti,
pupu maidon lämmitti,
pikku tiput lusikat jakoi,
tulkaapa lapset syömään!